Posiolaiset ja kemijärveläiset kampanisut

Elokuussa vietimme puolivalmistujaisjuhlia kolmen (silloin) kohta valmistuvan voimin. Joten uuni kävi kuumana toista päivää, kun sain leipoa kälyn keittiössä. Tarjottavien joukosta löytyi tietysti kampanisuja, pohjoisesta kotoisin kun olen. Äidin äiti on Kemijärveltä ja isän äiti Posiolta, joten pyöräytin molemman sorttisia kampanisuja. Reseptien alkuperä on hämärän peitossa ja näistäkin on monia eri versioita saman alueen sisällä. =) Testikierroksella heinäkuussa syntyi tämän näköisiä kampanisuja:

Sakaralliset ovat kemijärveläisiä ja pyöreät posiolaisia.




Posiolaiset kampanisut (n. 40 kpl)

500 g voita
2,5 dl sokeria
muna
purkki kermaviiliä
puoli purkkia maitorahkaa
1 tl soodaa
noin kilo vehnäjauhoja


Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Nypi ensimmäiseksi huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Sekoita joukkoon muna, kermaviili ja rahka. Lisää sooda jauhojen joukkoon ja sekoita muutamassa erässä muiden aineksien joukkoon.

Painele sormin taikinasta noin senttimetrin paksuinen levy. Ota levystä pyöreällä muotilla tai lasin avulla pyöreitä levyjä. Ripottele päälle sokeria ja paista uunin keskiosassa noin 10 minuuttia kauniin värisiksi.



Kemijärveläiset kampanisut (n. 35-40 kpl)

500 g voita
9 kkp vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
2,5 kkp kylmää vettä/kermaviiliä/piimää

yksi kahvikuppi vastaa noin 1,5 desilitraa


Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi murumaiseksi seokseksi voin kanssa. Lisää neste ja sekoita. Lapsuudesta tutut kampanisut on äitini aina tehnyt piimään, joten käytän sitä tai kermaviiliä itsekin maun vuoksi.

Taputtele taikinasta noin senttimetrin korkuinen levy. Leikkaa levystä veitsellä tai taikinapyörällä 5x10 cm paloja. Tee jokaiseen palaan toiselle pitkälle sivulle viisi sakaraa ja taivuta palat hieman kaarelle. Paista heti 250 - 300 asteessa kullanruskeiksi hieman uunin keskiosaa korkeammalla.

Kommentit

  1. Anteeksi kommentointi vanhaan postaukseen. Olen itse Posiolta ja meillä noita pyöreitä sanottiin tortuiksi. Kampanisut olivat sitten tuollaisia kampamaisia :) Molempia leivottiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, samasta taikinastahan noita tehtdään. =) Riippuu varmaan suvusta, mitä nimitystä eri muodoista käytetään. Meillä sekä pyöreät että kampamalliset menevät samalla nimellä. Käsivarren suunnalla puolestaan pyöreänmalliset kulkevat nimellä mettäleipä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lankojen värjääminen luonnonväreillä vol.2

Mango-suklaakakku