Sitruunaa ja hopeatoffeeta

Sitruunan ja hopeatoffeeen makujen yhdistämistä pohdiskelin maistettuani sitruuna-lakritsijäätelöä. Niinpä otin jälleen kerran esiin vanhan hyväksi apulaiseksi osoittautuneen köksän keittokirjan ja sen sivuilta muffinssiohjeen. 

Muokkaamisen jälkeen syntyi lopputuloksena sitruunamuffinsseja, jotka kaipaavat vielä hieman jatkokehittelyä. Muffinsseista tuli siis kuivahkoja, ehkäpä seuraavalla kerralla joko kostutan näitä, lyhennän paistoaikaa tai vaihdan aiemmin kirjoitamaani lime-sitruunamuffinssien ohjeeseen. Hopeatoffeeta käytin kuorrutteen muodossa, tein toffeista kinuskia Kinuskikissan ohjeen mukaisesti.


Sitruunamuffinssit (n. 20 kpl)

3 munaa
1,5 dl sokeria
1,25 dl ruokaöljyä
0,25 dl kuohukermaa
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
sitruunan mehu ja kuori raastettuna


Laita uuni kuumenemaan 200 asteseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vispaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon öljy, kuohukerma ja kuivat aineet hellävaraisesti. Lisää lopuksi sitruunan mehu ja kuoriraaste. Annostele taikina vuokiin ja paista uunin keskitasossa noin 14 minuuttia. 



Kuorrutusta odotellessa...


Hopeatoffeekinuski

1 pussi + 4 yksittäistä hopeatoffeeta
1,75 dl kuohukermaa





Poista karkeista kääreet ja laita ne kattilaan. Lisää kerma ja kuumenna miedolla lämmöllä.




Anna seoksen porista viisi minuuttia. Sekoita kinuskia, kunnes se on jäähtynyt ja jähmeämpi. Tämän jälkeen kinuskia voi annostella jäähtyneiden muffinssien päälle. Itse lisäsin kinuskin päälle vielä strösseleitä. Kinuskin valmistamisessa voi kestää kauan, mutta kärsivällisyys kannattaa jälleen kerran. =)




Valmiit muffinssit. Slurps!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Posiolaiset ja kemijärveläiset kampanisut

Lankojen värjääminen luonnonväreillä vol.2

Mango-suklaakakku